beauty

Hair talk with Peili Hiussali

Nyt olisi blogilla pitkään kaivattu hair talk! Saan jatkuvasti kyselyä pehkostani, mikä on salaisuuteni ja mitä oikein teen näille. Pyrin aina pitämään lookin hyvin naturellina, korostamalla lähinnä omaa väriä vaaleilla raidoilla sekä hakemaan pituutta tarpeen tullen luonnollisilla pidennyksillä.

Luottokampaajan löytäminen voi olla aina oma projektinsa, varsinkin kun on otettava huomioon Skandinaviset hiukset ja vaalennus, ettei hiukset rasitu (koska olemme pohjolasta, meidän hiuslaatu on vain niin erillainen kuin esim brasilialaisilla).. Onneksi olen tutustunut Peili Hiussaliin, missä myös minun tyylitietoinen isoäitikin käy laitauttumassa aina hiuksensa. Kyllä ne isoäiditkin tietää, missä saa parasta palvelua 😉

Peilistä voisin kertoa sen verran, että heillä on  20-vuotisjuhlavuosi meneillään tänä vuonna! Peili on koko tämän ajan pysyneet tutulla paikalla Fredantorilla Punavuoressa.

Peilin asiakaslupaus ”parasta palvelua ja ammattitaitoa” – toimii ohjenuorana kaikille peililäisille ja yhdessä tiiminä he kehittävät itseänsä jatkuvasti, jotka toteuttavat tämän lupauksen kaikille asiakkaillen. Peiliin tullaan rentoutumaan ja nauttimaan!

Tästä lupauksesta voin kertoa, että pitää paikaaansa ja voit tuntea olosi kotoisaksi ja turvallisissa käsissä. Tänne tulin ja lähdin hymyin suin, kun sain hiuksilleni täydellisen muodon muutoksen!

Peilissä aloitimme minun 2018 hiusprojektin, sillä kaikki matkat (aurinko, suolavesi ja vanhat teippipidennykset oli saaneet aikaa kamalaa jälkeä hiuksilleni).

Hanne ja Essi toimi tiiminä ja loihti minulle unelma hiukseni takaisin, mitkä minulla oli aikasemmin olleet. Nyt haluaisin esitellä, että olemme tehdeet yhteistyön Kinnunen Oy:n kanssa Simply Natural hiustenpidennysten kanssa käyttäen Mago tekniikkaa. Otetaampa Hanne juttusille ja kerron samalla omia kokemuksia kyseistä hiustenpidennyksistä.

Tässä oli lähtökohdat, mitä hiuksilleni oli tapahtunut kaikkien teippipidennysten, suolaveden ja auringonvalon jälkeen.


Miksi valita mago hiustenpidennykset?

Hanne: “Mago-pidennysten hellävaraisuus perustuu niiden erityiseen kiinnitystekniikkaan; ne kiinnitetään puuvillalangalla omaan hiukseen täysin käsityönä ja niin kiinnitys kuin  poistokin tapahtuu ilman kemikaaleja tai muita apuvälineitä. Magojen kiinnitys on nopeaa eikä ne vahingoita omia hiuksia. Hiuksia saa useissa väreissä ja sävyjä yhdistelemällä jokaiselle löytyy varmasti sopiva väri.”

Bella: “Oma kokemukseni Magojen kanssa on 5 vuotta sitten, kun päätin ottaa minun ihka ensimäiset hiustenpidennykset. Magot tuntunvat niin luonnollista päässä, että esim kun olen joutunut ulkomailla kokeilemaan muita hiustenpidennystekniikoita, teipeistä sinetteihin… niin ei mikään ole ollut niin hyvä kuin Magot. Todella moni ei meinaa uskoa, että kyseessä ei ole omat hiukset! 

Magot näyttävät ja tuntuvat kuin omilta hiuksilta, juuri sen takia, että sävyjä on jokaiselle. Niiden kanssa on myös helppo leikitellä, välillä kun olen halunnut tummempaa raitaa niin sitä on voinut ujuttaa sekaan, tai sitten päinvastoin. Tällä hetkellä minulla on sekoitus vaaleinta sävyä ja toisiksi vaaleinta, joka täsmää oman hiusvärini kanssa täydellisesti.”

Valintana on myös lainekkaat tai suorat, että nauhan väri vaalea tai tumma, eli oikeastaan kaikille löytyy juuri se oikea pidennys! Minulla on laineikkaat hiukset normaalisti, joten käytän laineikkaita pidennyksiä vaaleilla naruilla – niin lopputulos on kuin omat hiukseni (jotka kasvoivat päivässä sen extra 10 cm 😀)…

En voisi kuvitella käyttäväni muita pidennyksiä enään, Magot on simply the best! Enkä lainkaan liioittele, koska itse haluisin nimenomaan päästä mukaan markkinoimaan Simply Natural Finlandin kanssa magoja, koska niiden saatavuus ulkomailla ei ole vielä niin laaja – jota toivon, että voisi pian olla!

Magojen hoito / ylläpito huomioitava?

Hanne: “Pidennysten hoidossa kannattaa suosia kosteuttavia ja selvittäviä hoitotuotteita ja hiukset harjataan pidennysharjalla mieluiten muutaman kerran päivässä jotta hiuksiin ei pääse syntymään takkuja. Yleensä ohjeistan asiakkaita hoitamaan pidennyksiä kuten muutenkin pitkää hiusta ja etenkin nauttimaan uusista pitkistä hiuksista! Oikein kiinnitetty ja oikein hoidettu pidennys pysyy hyvänä useamman kuukauden.”

Bella: “Hannen laittamat Magot eivät vieläkään ole tippuneet päästäni näin 2 viikon laiton jälkeen, joten tekijällä on todella suuri merkitys! Ensimäiset Magot jotka otin toisella tekijällä alkoivat irtoa itsestään jo parin viikon jälkeen, vaikka hoidin niitä oikein… Hanne on ollut ensimäisiä, jotka ottivat Magojen kiinnityskoulutuksen Suomessa ja hän taittaa niiden laiton hyvin.

Mitä hoitoon tulee, minulle riittää se, että harjaan päivittäin Simply Naturalin antamalla harjalla hiuksia kunnolla, käytän hoitoainetta hiuksissa sekä öisin pidän hiukset kiinni – niin ei pääse takkuuntumaan. Kampaaja osaa todella hyvin neuvoa, mikäli sinun hiuslaatusi on erillainen. Minulla on hyvin herkästi takkuuntuvat hiukset, koska ovat luonnostaan todella tuuheat. Minun kohdalla joudun huomioimaan hoitoaineen ja harjan käyttöä kunnolla.”

Magoja saatte tilata suoraan Peilitä, kaikki tuotteet tulevat suoraan Simply Natural Finland Oy:ltä, joka toimii osana Kinnunen Oy:tä. Klikkaa tästä niin pääset tutustumaan Simplyn tuotteisiin.

Nyt on sitten hair talk with Essi! Ihastelin Essin töitä hänen Instagramistaan, hänen erikoislahjakuus on Stockholm blonde taituri, käy kurkkaamassa hänen Instagramiaan niin löydät hänen kaunista kädenjälkeään.

Epäilemättä halusin varata ajan Essille minun hiuskriisini, koska tiesin tuloksen tulevan olevan todella kaunista. Haluan tuoda myös Essin sanoja kaikesta mikä tulee hiusten vaalennusprosessiin raidoilla, joten esitin hänelle seuraavan kysymysen:

Välivaihe, Essin värikäsittelyn ja Olaplex hoidon jälkeen.


Mikä on Essi salaisuutesi täydellisille blondeille hiuksille, mikä on tärkeintä kun käsitellään vaaleilla väreillä?

Essi: “Kaksi tärkeintä asiaa on hiuksen kunnon suojaaminen vaalennusprosessin aikana ja asiakkaalle sopivan, oman vaalean sävymaailman löytäminen. Suosittelen kaikille asiakkailleni, erityisesti blondeille, Olaplexin käyttöä hiusten värjäyksen yhteydessä. Olaplex suojaa ja parantaa hiuksen kuntoa käsittelyn aikana tavalla, johon muut tuotteet eivät pysty. Oikeat kotihoitotuotteet ovat myös ehdottoman tärkeitä hiuksen kunnon ja halutun sävyn ylläpitämisen kannalta.

Oman vaalean ilmeen löytämiseksi on tärkeää valita hiuksille sopivat vaalennustekniikat.  Henkilökohtaisesti suosin vapaankäden vaalennusta eli “Freelights” yhdistettynä erilaisiin foliotekniikoihin. Vaalennuksen jälkeen sävytän hiukset jokaiselle asiakkaalle sopivaksi. Sävytyksessä yhdistyy useammat vaaleat vivahteet, jotka valitsen aina jokaiselle asiakkaalle erikseen, heidän toiveidensa mukaan. Jokainen vaalennusprojekti on aina uniikki.”

Bella: “Essin käsissä oli todella turvallinen olla, sillä minulle se mahdollisimman luonnollinen lopputulos on tärkeä. Essi teki minulle “freelighteja” eli vapaan käden raidoitusta, mitä hän yhdisti nimenomaan foliotekniikkaan. Hiukset sai ihanan lämpimän vaalean sävyn, ns “honey blonde” combon, joka ei kuitenkaan ole liian kellertävä. Essi on stadin blonditaituri, ja todella osaa ammattitaidolla sekä luoda että kommunikoida asiakkaan kanssa. Tunnit lensi nopeasti, kun Essin kanssa oli mukava puhua kaikesta!”

Mitkä ovat sinun suosikkituotteet?

Essi: “Kotona tehtävään hiustenhoitoon suosikkejani ovat Olaplex nro.3-kotihoito tuote, Purelogy: Perfect 4 Platinum Miracle Filler Tratment sekä Redken: Extreme Anti-snap Leave-in treatment. Yhdessä asiakkaan kanssa valitsemme hiusten kunnon perusteella hänelle juuri parhaiten sopivan kotihoitotuotteen. Sopivasta kotihoidosta minua voi konsultoida myös kampaamokäyntien välillä. Itse vaaleiden hiusten luomisessa suosin Wellaa ja erityisesti Wella Illumina -sarjaa. Wellan värien kanssa voin todella olla luova vaaleita hiuksia värjätessäni.”

Bella: “Olaplex…! Se tekee taikoja hiuksille. Peili tekee Olaplex hoitoja, jota todellakin suosittelen jokaiselle. Hiukset pääsevät vaurioitumaan nykyään niin helposti, oli sitten talvi tai kesä. Kaikki lämpökäsittely yms tekee hiuskille pahaa – joten Olaplex on todella “life saver” tähän ongelmaan!”

 

Lopputulos!


Peilin
nettisivuille pääsette tästä

Peilin Instagram
Hannen Instagram
Essin Instagram

En malta odottaa seuraavaa kertaa, kun pääsen jälleen Peiliin tekemään hiustaikoja. Voin tehdä stop overin Suomessa vain siksi, että pääset laittaumassa hiukset Peilillä tästä lähtien.

Kiitos tuhannesti team Peili, Hanne ja Essi! Olitte kaiken kaikkiiaan ihana tiimi ja todella tukkamestareita! Nähdään taas pian!

*Yhteistyössä: Peili Hiussali, Simply Natural Finland

No Comments

    Leave a Reply